Hellapoliisi: Makuja maailmalta

25,00  (sis. ALV)

Tähän kirjaan on valittu makuja eri puolilta maailmaa – kohteista jotka ovat Hellapoliisin perheelle tuttuja. Olemme halunneet nostaa esille kunkin maan erityisiä ruokia ja koostaa niistä menut, joita voi kokkailla yksin, perheen tai ystävien kesken.

Joitakin reseptejä on hieman mukailtu parhaimman maun takaamiseksi. Etiketit olemme heittäneet nurkkaan ja päättäneet tarjota ruokaa hyvällä sykkeellä.

Viis siitä että esimerkiksi Espanjassa churrot mielletään aamiaiseksi. Kukapa voisi vastustaa niitä jälkiruokanakaan?

Varasto loppu

Tuotetunnus (SKU): 9789523218222 Osasto: Avainsanat tuotteelle , ,

Kuvaus

Tervetuloa mukaan nauttimaan uuden kirjamme antimista!
Meidän perheen yhteinen harrastus on matkustelu. Välillä reissataan yhdessä ja toisinaan erikseen, mutta lähes aina on matka tai pari varattu. Ruoka on yksi suuri osa matkailua. Mikäli ruokakokemukset ovat syystä tai toisesta huonoja, se vaikuttaa väistämättä koko matkan tunnelmaan. Kun ruoka on hyvää, on matkakin yleensä onnistunut ja sen pienet puutteetkin helpommin unohdettu.
Koronakevät muutti tilannetta ja nyt matkat suuntautuvat kotimaahan tai ruokapöydän kautta makumuistoihin.
Me valmistimme, kuvasimme ja kokosimme herkulliset menut yhdessä esikoistyttäreni kanssa ja kutsuimme aina makuraadin nauttimaan lopputuloksesta. Valitsimme makuja eri puolilta maailmaa, kohteista jotka ovat meille tuttuja, Intiaa lukuun ottamatta. Olemme halunneet nostaa esille kunkin maan erityisiä ruokia ja koostaa niistä menut, joita voi kokkailla yksin, perheen tai ystävien kesken. Joitakin reseptejä on hieman mukaeltu parhaimman maun takaamiseksi.
Etiketit olemme heittäneet nurkkaan ja päättäneet tarjota ruokaa hyvällä sykkeellä.
Viis siitä, että esimerkiksi Espanjassa churrot mielletään aamiaiseksi. Kukapa voisi vastustaa niitä jälkiruokanakaan?

Meidän omat sukujuuremme ovat Suomesta, Vietnamista, Venäjältä ja Virosta. Puolet näistä on edustettuna tässä kirjassa. Kokemustemme mukaan suomalainen ruoka on monipuolista, herkullista ja puhdasta ja siitä kannattaa olla ylpeä. Siksi myös suomalainen menu on saanut oman paikkansa. Sillä voit hurmata ulkomaiset vieraasi.

Mikäli innostut valmistamaan koko menun, kannattaa miettiä herkutteluhetken luonnetta ja vieraita. Jos vieraat ovat pieniruokaisia, voi reseptejä pienentää, kun halutaan tehdä maisteluannoksia.

Katetaan pöytä ja lähdetään makumatkalle maailmalle!

Lisätiedot

Paino 1,5 kg (kilogramma)
ISBN

9789523218222

Julkaisuvuosi

2021

Kirjailija

Jasmin Ngo, Kati Jaakonen

Kustantaja

Readme.fi

Paino

1.5

Sivumäärä

256

Vieritä ylös